tiistai 12. helmikuuta 2013

Helmikuu 2004

23.2.2004

Iltavuoro.
Piiitkästä aikaa tulin töihin, kun tuli pidettyä remontti-lomaa pari viikkoa.
Tuli tehtyä remonttia aamusta iltaan, lähes joka päivä ja oli olo vähän nuutunut loman lopulla. Eilen sitten kävin ottamassa sellaisen seitinohuisen humalatilan ja nukuin tänäaamuna pitkään. Herättyäni tunsin jälleen eläväni... Pientä kohmeloa lukuunottamatta, olo oli sangen mainio.
Mukavan kirpeä keli oli tullessani töihin, ja asiakkaita pubissa ei ollut juurikaan monta... Mutta, kuten ennenkin, loistavasti alkanut päivä ei koskaan tule olemaan sitä loppuun asti.
Heti kun sain itseni kammettua tiskin taakse, alkoi armoton meteli eräässä pöydässä. Siellä eräs "Ruusu" möykkäsi ja vittuili muulle pöytäseurueelle. Kävin ystävällisesti pyytämässä tätä naikkosta siirtymään muualle istumaan, muttei se mennyt jakeluun, kuin vasta kymmenennen kerran jälkeen. Siinä, että pyysin häntä siirtymään, tein todella pahan mokan; Jos pöydässä, keskinäisen väittelyn desibeli saavutti yli 90, niin tilanteessa, kun asiakkaat ovat kymmenen metrin etäisyydellä toisistaan, desibeli vähintään nelinkertaistui, kun molemmat halusivat tuoda asiansa julki.
Viimein tämä "Ruusu" lähti taksiin. Niin... itseasiassa vasta toiseen taksiin, kun ensimmäinen taksi ei suostunut viemään häntä mihinkään.
Sitten oli pubibingo, joka sai muutenkin rauhattoman olotilani muuttumaan sietämättömäksi. Sen vielä ymmärrän, että bingonvetäjä luettelee numeroita, mutta... Parempi varmaan havainnollistaa, eli otteita bingoillasta:

Bingolaput on jaettu, sekä kynät ja Bingonvetäjä istuu bingorummun taakse.

Bingonvetäjä (BV): "Hyvää iltaa ja tervetuloa pelaamaan ilmaista pubibingoa!"
(Asiakkaat hiljentyvät, ja valmistautuvat kuutelemaan numeroita, kun sisään tulee lisää ihmisiä)
BV: "Tervetuloa pelaamaan pubibingoa, täältä edestä saatte laput ja kynät."
Asiakas1: "Alota jo!"
Asiakas2: "Miten tätä pelataan?"
Asiakas3: "Yks kahvi, kahdeneuron limsa ja jäävettä."
Asiakas4: "Tuo mullekkin kahvia!"
BV: "Pelataan yhtä vaakariviä. Giideon 47!"
Asiakas5: "Mikä se oli?"
Asiakas6: "Hiljaa! Ei kuule!"
Asiakas7: "Se oli giideon 46!"
Asiakas8: "Eikäkö, 47!"
BV: "Bertta 6"
Asiakas9: "Mulla ois ollu 5!"
Asiakas10: "Seiska olis käyny"
Asiakas11: "Mulle ei oo osunnu yhtään koko lappuun?"
Asiakas12: "Onko sulla sipsiä? Anna limsa ja kuskille ilmanen kahvi!"
Asiakas13: "Tästä kynästä ei tuu!"
Asiakas6: "Olkaa nyt hiljaa!"
Asiakas14: "Huono lappu"
BV: "Niilo 35!"
Asiakas2: "BINGO!!!!!"
Asiakas6: "Vitut sulla mitään ole... Se pitää olla vaakarivi!"
BV: "Se taisikin olla harjoitteluhuuto... Jatketaan pelaamista ja pelataan yhtä vaakariviä. Ja mikäli voittajia on enemmän, niin arvonnan hävinnyt saa pullon olutta!"
Asiakas3: "Vettä!"
BV: "Bertta 11"
Asiakas9: "Mulla olis ollu kymppi!"
Asiakas10: "Perhana, ysi!"
Asiakas11: "Ei vieläkään yhtään koko lapussa!"
Asiakas6: "Nyt turpa kiinni!"
Asiakas13: "Tääkin kynä on rikki!"
....... Kymmenen minuutin jälkeen:
BV: "Otto 67, ja nyt, bingonvoittajan vasemmalla puolella oleva saa pubmarkuksen logolla varustetun pipon!"
Asiakas9: "Kuusysi olis ollu!"
Asiakas15: "Se sano kuusysi... Tihihihii..."
BV: "Iivari 18!"
Asiakas2: "BINGO... Kato nyt, eikö ookkin?"
BV: "Bingoja oli useampiakin. Tarkistetaan laput, ja arvonnan hävinnyt saa pullon olutta. Päältä vai alta? Ja arvonnan hävinnyt lähtee liikkeelle."
Asiakas2: "Voi perkele... Tää on epäreilua. Saanko mää mielummin sen kaljan tilalla limsaa?"
BV: "Pelataan neljää vaakariviä, ja palkinnot paranee! Otto 75."
Asiakas10: "Sivuosuma.... Mulla ois ollu 74."
Asiakas11: "Hei jätkät! Mulla on kahden päässä!"
Asiakas13: "Mikä näissä kynissä..."
Asiakas6: "On se nyt jumalauta!!!! Pitäkää ne turvat tukossa!"
Asiakas12: "Saako tän viidennen kupin kahvia ilmaiseksi? Ja laita kaverille limsa!"
Asiakas16: "Saisinko ykkösolutta?"
BV: "Iivari 21."
Asiakas10: "Voi että... Enää puuttuu kolmonen... Tule kolme tule kolme tule kolme..."
Asiakas9: "Ykstoista, ykstoista, ykstoista!"
Asiakas8: "Se on huudettu jo ajat sitten!"
Asiakas11: "Bingo, bingo, BINGO, BIIINGOOOOO!!!!!"
Asiakas8: "Se meni jo vanhaks..."
Asiakas11: "Tää on ihan perseestä... Mä en tuu enää ikinä pelaamaan! Saanko kuitenkin vielä yhden jääveden?"

Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta alkoi jo kyllästyttämään tää kirjoittelu. Ideana oli kuitenkin havainnollistaa, että meteli on erittäin runsasta.
Jos huominen aamuvuoro on rauhallinen, niin kirjoitan sitten tänpäivan loppuillan tapahtumista lisää.

24.2.2004

Aamuvuoro
Olipa mitäänsanomattoman tylsä päivä. Joten, voisin palata eiliseen iltaan, ja sen tapahtumiin.
Bingon jälkeen, kuten aina, absolutistit lähtivät koteihinsa ja ammattilaiset jäivät.
Baarissa oli myös pubin, nuori, miespuolinen työntekijä, joka tempoi viinaksia yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Siihen, hänen viereensä, purjehti eräs vanhempi nainen, joka alkoi heti ehdottelemaan.(Senverran täytyy mainita tästä naisesta, että hän on erittäin kuuluisa miesten kanssa vehtaamisesta. Kutsuttakoon häntä vaikka tässä yhteydessä peitenimellä S.S.)
En ilmeisesti ollut saanut työkaveriani tarpeeksi humalaan, koska hän kieltäytyi S.S:n tarjouksesta, harrastaa suullista kanssakäymistä.
(Tiskillä oli eräs mies, joka naureskeli S.S:n yrityksille. Hän puheli vähän siihen malliin, että kaikkea sitä liikkuukin täällä pubissa... S.S: kertoi hetken päästä, että tämä mies oli käynyt tänään hänen luonaan suullisella. Ja on käynyt useamminkin... Joten... Heheh... Oma lehmä ojassa!)
Pitkään S.S. seurasi työkaveria, mutta vaihtoi kohdetta, kun sisään tuli kolmen pojan seurue. Samantien S.S. meni heidän pöytäänsä istumaan. Käskin pojat pihalle, koska heillä ei ollut papereita, mutta nuorin heistä jäi kuitenkin tuulikaappiin norkoilemaan ja viimein palasi S.S:n pöytään. Menin uudestaan pyytämään nuortaherraa ulos. S.S. pyysi hänen saada jäädä, koska olivat menossa kuulema samaan osoitteeseen. Siinä sitten taksi tilattiin ja samaan kyytiinhän he menivät. Luulen, että sai poika kunnon kokemuksen.. No, jokainen tyylillään.

Ilta sujuikin sitten melkoisen ongelmitta, kunnes, entuudesta tuttu, suurikokoinen herra tuli tiskille ja pyysi soittaa taksin, jonka sitten soitinkin. Taksi tuli pihaan ja ilmoitin taksin saapumisesta. Hän sanoi, että taksit kyllä odottavat häntä.
Meni viisi minuuttia... meni kymmenen... Vartin kuluttua taksi kurvasi pihasta pois ja mainitsin herralle, ettei odotuttaisi takseja, koska jos joku muu tilaa kyydin, niin he joutuvat odottamaan pidempään herran takia.
Isoherra ilmoitti, ettei ollut pyytänyt mitään taksia, ja siinä sitten aloimme keskustelemaan asiasta.
Jossain vaiheessa keskustelua, isoherra sai jonkinlaisen älynväläyksen ja viskasi minua drogilasilla. Onneksi osui vain olkapäähän. Oli siinä, jälleen kerran, porukalla hauskaa katsella, kun muurahainen käskee elefanttia siirtymään ulos.
Onneksi herra viimeinen pyysi soittamaan taksin (?) ja poistui kiltisti, eikä minun tarvinnut käyttää äärimmäistä väkivaltaa.
Että sellainen avaus oli tulla lomalta takaisin töihin.

P.S. Tänään päivällä isoherra kävi pyytämässä anteeksi käytöstään. Oli erittäin noivean oloinen.

27.2.2004

Aamuvuoro
AAAAAAAAAAAARRRRRRRRRGGGGHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Miksi, oi miksi? Miksi ihmisten pitää aloittaa viinan juominen jo aamuyhdeksän aikaan?
Eilen oli iltavuoro, ja tietenkin piti töiden jälkeen käydä nauttimassa, eräässä nimeltämainitsemattomassa Q-baarissa, yksi iltakalja. (Okei, okei! Jos joku näki mut siellä, ni join puolitoista) Eli nukkumaan pääsin vasta paljon suunniteltuani myöhemmin. Ja sitten aamulla kasilta ylös ja pubiin keittämään kahvia asiakkaille valmiiksi, että saavat heti kofeiininsa, kun tulevat sisälle. (Kävisivät nekin perkeleet vaikka Nesteellä tai Shellillä, sillä liikeideana pubissa on se, että siellä myydään alkoholia!)
Jokatapauksessa, olin niin rikkipoikkiväsynyneentympääntynyt, että kirosin asiakkaat mielessäni alimpaan helvettiin, koska ilman heitä saisin nukkua pitempään. Miten ihanata olisi ollut jatkaa unia, jossa kaksi naista tulee viereeni ja... Se lammas oli kyllä siinä liikaa, mutta muuten kiva uni.
Noh, pakkohan se oli yrittää olla mielettömän kiinnostuneen oloinen ja tehokas, sillä mä saan kuulema palkkaakin. Ihme, ettei se vain näy tilillä?
Päivää kohden alkoi mielikin virkistymään, kunnes kävin tsekkaamassa pubin vieraskirjan. Siellä joku kertoi... Parempi, että liitän sen kirjoituksen tähän. Eli tällainen viesti:

"Kyllä nuo bingoillat taitaa olla työntekijöille aika rasittavia...
Luin just päiväkirjaa helmikuun kohdalta..
Kärsikää!"



Voi vidu!!! Tuon kirjoittajan täytyy olla sadokisti, (Hei, uusi sana!) siis, sadisti, koska kirjoittelee tuollaista.
Kotonaan tämä henkilö suunnitelee illan ohjelman valmiiksi ja soittaa kaverilleen, sopiakseen taktiikan, jota sitten käyttävät kokoillan. Toinen tilaa kahvia ja toinen limsaa, tai peräti vettä, jäillä.
Mieleeni jäi elävästi viime sunnuntailta kuulemani lausahdus, kun eräs neitokainen oli voittanut jonkun bingon ja sai palkinnoksi joko tuopin olutta tai ison siiderin, niin tämä tulee tiskille ja kysyy, että voiko sen palkinnon vaihtaa limsaan. Eisunkilinvitunperkeleenhevonreva!!! Mikämikämikämikämikämikämikä? Kyseessä on pubibingo, joka järjestetään pubissa, jossa on A-oikeudet ja porukka tietää, että palkintoina on tavara- ja juomapalkintoja ja silti tullaan limuja pyytään.
Okei! Vaihdetaan palkintoja. Tässä olisi ehdotus tuleviin bingoiltoihin:
1. Vaakarivi: Kuppi kahvia ja hermesetas
2. Vaakarivi: Kuppi kahvia ja kolmepalaa sokeria
3. Vaakarivi: Kahvikuppi ja jäävesi
4. Vaakarivi: (Ja palkinnot paranee) Limsalasi ja kuskille vettä, jäillä.
5: Vaakarivi: "Kuinka ymmärtäisin ravintolan henkilökuntaa joka ei välttämättä halua asiakkaakseen ihmisiä jotka eivät tuo kuppilaan senttiäkään vaikkakin heille järjestetään vaikka minkälaisia ilmaisia tapahtumia siinä toivossa että he muulloinkin käyttäisivät kyseisen anniskelupaikan palveluja muuhunkin kuin vessassa käymiseen tai veden juomiseen"- 800-sivuinen, värikuvin varustettu kirja. Sekä voittajan vasemmalla puolella olevalle pubmarkuksen-logolla varustettu pipo.
Äähhh... Nyt saa riittää pubibingosta kirjoitteleminen. (Ellei joku uuno nyt ottanut tästäkin itteensä.)

P.S. Toi sadokisti oli senverran hyvä sana, että mä omin ton itelleni, ellei joku oo kerinny ensin. Ehkä masisti olis parempi... No, mä käytän molempia. T: SadokistiMasisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti